Ensimmäinen päivä Xtravaganza-dieetillä.

Aamulla heräsin jo ennen viittä. Loman jälkeen se tuntui kohtuuttomalta. Flunssa vaivaa ja olisi kyllä väsyttänyt. Tieto siitä, että dieetti alkaa ja että ulkona on kamala ilma, ei ihme kyllä piristänyt yhtään. Join rooibosta aamiaiseksi. Päätin että syön päivän ensimmäisen aterian vasta klo 11, samaan aikaan kun töissä on lounas. Jouduinkin kärvistelemään useamman tunnin. Työkaverit suhtautuivat ymmärtävästi ja myötätuntoisesti, ehkä hiukan säälitellenkin ruokavaliovaihdokseen. Yritin nälästä huolimatta tehdä porukalle ruokaa. Se on vähän vaikeaa maistella keitoksiaan kun ei saisi syödä. Mutten voi olla niin ehdoton. Riisin kypsyyden maistoin, mutta sylkäisin pois, enkä niellyt. Kastikkeesta maistoin vain lientä. Linssikastike olisi maistunut. Kaikki nimittäin hävisi parempiin suihin. Hyvä minä! Lapset eivät olleet kiinnostuneet minun vihanneskeitostani. Se EI ole hyvää kylmänä, mutta oli ihan syötävää muuten. Kyllä sillä nälkä hävisi. Lisäksi join kivennäisvettä.

Olin kirjoittanut harhaanjohtavasti ensimmäisessä viestissäni siitä, että vissyä pitäisi juoda natriumpitoisuuden vuoksi. Päinvastoin natriumpitoista vissyä pitäisi välttää, koska suola imee nestettä. Mutta suolaa tulee nauttia ruoan kanssa tai veden kanssa silloin kun heikottaa ja väsyttää liikaa.

Ensimmäinen ryhmätapaaminen oli tänään. Sitä ennen join puolikkaan annoksen mustikanmakuista "keittoa". Esanssista, mutta ehkä sekin menettelee. En voi olla kuitenkaan väittämättä, että ei se tyydytä makeanhimoani. Monta kertaa teki mieli karkkia. Ei mun joka päivä tee mieli karkkia, mutta kielletty hedelmä lisää kiusausta.

Ryhmässä oli kymmenkunta naista (yllättäen) - nuorin oli 20-vuotias ja vanhimmat lähemmäs 50-vuotiaita. Lähes kaikilla oli tarkoituksena pudottaa 20 kiloa tai enemmänkin. Pari oli sellaista joilla oli pienempi tavoite. Tämän kerran anti ei ollut kovinkaan hääppöinen. Huomasin, että minun pitäisi kuunnella sitä cd:tä. Siitä voisi olla jopa jotain hyötyä tässä prosessissa. Jos vain löytäisin aikaa sille. Huomenna kun on opettajan kokous ja keskiviikkona laulutunti. Täytyy katsoa menenkö laulutunnille, jos olo on tällainen. En kyllä malttaisi olla näkemättä MIrkaa joululoman jälkeen. Häntä varmasti kiinnostaa mun laihdutusoperaatio. Ja on minulla hänelle uutisiakin. Tero on nyt alkanut myötnyä meidän naimisiinmenolle. Vielä hän äsken silti epäili, että onko meillä varaa. Jaa, sitä en tiedä itsekään. Paikka pitäisi varata. Sain tänään tarjouksen Koskenranta-nimisestä paikasta, joka on nimensä mukaisesti kosken rannalla, Viikissä. Hinnat olivat 10-tonnin tienoilla, joten se ei ole meidän paikkamme, vaikka olisi ollutkin aika upea. Mä näen jo juhlamme Käpylässä. Kunhan tuo Tero vain sanoisi, että varaa vaan. Täytyy kysyä kohta uudestaan. Huomenna olisi vain kiva päivä varata paikka - 11.01.11. Hääpäivä olisi sitten 01.10.11. Mä leikittelen tällä numeroajatuksella joka päivä.

Tapaamisen jälkeen kävin Kampin K-marketissa ostamassa kissoille ja koiralle ruokaa ja itselleni vissyä ja sitruunan. Sitruunaa laittaisin juomaveteen. Se kuulema auttaa veden alassaamisessa. Houkutuksia oli ihan liikaa. Voi sitä ruoan määrää!! Karkkihyllynkin ohi kuljin mieli tyhjänä mielihaluista. Pystyin katsomaan niitä kriittisesti. Mutta tämä on vasta ensimmäinen päivä dieetillä. Täysivauhtia voisi "pahimmillaan" kestää 10 viikkoa. Jos mä kestäisin vaikka 4 viikkoa, voisin nostaa itselleni hattua. En ole kyennyt pitämään edes karkkilakkoa vaikka olen joskus itselleni niin luvannut. Tero vannotti minua pitämään itselläni karkkipäivän joku aika sitten. Se taisi sujua ehkä kaksi viikkoa. Sitten rupesin rikkomaan sääntöä. Söin karkkia muinakin päivinä, mutta torstaisin söin karkkia luvan kanssa, enkä kertonut Terolle lipsumisestani, paitsi sitten myöhemmin. Hän sanoi juuri viime viikolla, että minulla on addiktio. Se on totta. Olen sokeririippuvainen. On minulla ollut addiktioita ennenkin, mutta niistä voin kertoa paremmin sitten joku toinen kerta.

Iltaruoaksi parsakeitto ja lenkki koiran kanssa. Tuli kylläinen olo. Pelkään, että vatsani reagoi ei-toivotunlaisesti uuteen ruokavalioon. Jauheet ovat maitopohjaisia ja voivat vetää pötsin kuralle... Terveyskonsultti suositteli jotain kuituvalmistetta, mutten halunnut ostaa sitä silloin kun ostin ekaa ruokasatsia. Ehkä se tulee tarpeeseen tällä viikolla. No, sitten ostan sen phylliumin.